Siperian valkoinen: Matka valoisiin muistoihin

Johanna Rannulan ”Siperian valkoinen” on näyttely kertoo kyyditettyjen nuoruudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta Siperiassa.

Minkä värinen on Siperia? Siperiaan on totuttu yhdistämään ennen kaikkea tummia sävyjä: siihen liittyvät historian hirmuteot, kylmyys ja karu luonto. Onko niin, ettei seudulla ole lainkaan vaaleampia vivahteita? ”Siperian valkoisessa” värejä sekoittavat valokuvataide ja antropologiset näkökulmat. Kyyditysten traagisuuden varjoon jää paljon inhimillisyyttä: näyttelyn keskiössä ovat Siperian lasten muistot ja nostalgiset kokemukset. Rannula pohtii henkilökohtaisten kokemusten ja yhteiskunnallisen historiantulkinnan keskinäistä suhdetta ja tarkastelee Siperia-kuvaa myös laajemmin.

Näyttelyn punaisena lankana on valkoinen lakana, joka korvasi valokuvastudion Siperiassa toisen maailmansodan jälkeen, ja jota on käytetty samaan tarkoitukseen myös muualla ja myöhemmin. Käytössä oli myös kuviollisia, tummia ja värikkäitä kankaita, mutta valkoisella lakanalla on symbolinen arvo – valkoinen lippu on rauhan merkki. Rannula löysi lakanan edessä otettuja valokuvia haastattelemiensa kyyditettyjen valokuva-albumeista sekä Miehitysten ja vapauden museo Vabamun kokoelmista. Hän on kuvannut ajan hengen mukaisella otteella kuutta lapsuutensa Siperiassa viettänyttä kyyditettyä.

Näyttely esittelee kuuden Siperiassa lapsuutensa viettäneen, nyt Tallinnan kupeessa Raessa asuvan henkilön tarinat. Raivo, Erna, Saima, Rünno, Olga ja Heikki sekä heidän esineensä kertovat Siperiasta nuoren ihmisen silmin. Rannula on koonnut Siperiasta tuotuja muistoesineitä etnografisista tutkimusmenetelmistä ammentaen. Kertovatko esineet tarinaa ja miten ne sen tekevät? Katoavatko merkitykset, kun niitä muistavia ihmisiä ei enää ole?

14. kesäkuuta avattava näyttely haastaa pohtimaan historiaa uusista näkökulmista. Voivatko kyyditettyjen muistot Siperiasta olla myös nostalgisia vai tuleeko niiden olla yhtä yleisen käsityksen kanssa?

Yhteiskunta muistaa kivimonumentein, mutta Rannulaa kiinnostavat ennen kaikkea henkilökohtaiset monumentit: fyysiset esineet, joihin liittyy sekä henkilökohtaista että maailmanhistoriaa – ja niiden ristiriitoja.  

Johanna Rannula (1990) on valmistunut Viron taideakatemiasta (Eesti Kunstiakadeemia, EKA) urbanistiikan maisteriksi. Valokuvauksessa hän pohjaa antropologisiin metodeihin ja keskittyy dokumentarismiin, erityisinä kiinnostuksenkohteinaan paikkamuisti, nostalgia ja vanheneminen. Siperiassa Rannula kävi EKA:n entisten oppilaiden matkoilla kesällä 2017 ja 2018. Kyyditysten tutkimista hän on jatkanut Vaskjalan residenssiohjelmassa. Johanna Rannula työskentelee Tallinnan kaupunginmuseossa näyttelyjen projektipäällikkönä.

Näyttelyä tukee Eesti Kultuurkapital.

Näyttely on avoinna Vabamussa 14.6.–14.2.2021.